Anitra Ahtola

Anitra Ahtola

Anitra Ahtola

Äiti, aikaisempi valtuutettu,

ja tanssikoulu DCA:n perustaja.

Minä, Ani

Olen palkittu espoolainen yrittäjä.

 

  • Espoo-mitali 2007
  • Pääkaupunkiseudun nuori yrittäjä 2007
  • Espoon Vuoden Yrittäjä 2003
  • Liikunta- ja nuorisolautakunnan jäsen
  • Nuorten elinvoimaisuusohjelmaryhmän jäsen
  • Kansainvälisen yritystoiminnan tradenomi 2002
Teen tiivistä yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa lasten ja nuorten liikunnan eteen. Työn vastapainona minulla on ihana perhe, joka on minulle kaikkein tärkeintä elämässäni.
DCA logo oranssi

Tanssi – harrastuksesta ammatiksi

Liikunta, lapset ja hyvinvointi ovat aina olleet isossa roolissa elämässäni. Tanssi, tuo harrastuksista rakkain, on vienyt minua lapsesta saakka, josta myöhemmin on tullut myös ammattini.

Yrittäjyyteni alkoi vuonna 1999 kun suuri haaveeni toteutui ja perustin ensimmäisen tanssikouluni Espooseen. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin, tanssikoulu on laajentunut jo useaan toimipisteeseen Espoossa ja Helsingissä.
DCA Anitra
Opetan itse edelleen harrastelija- sekä kilparyhmiä sillä haluan olla aktiivisesti mukana lasten ja nuorten elämässä.

Pyrin jokapäiväisessä työssäni vaikuutamaan heidän hyvinvointiinsa liikunnan, tanssin ja kulttuurin kautta. Koen työskentelyn lasten ja nuorten kanssa todella merkitykselliseksi.

 

Työni tanssin parissa minulla on vastapainona ihana perhe, joka on minulle kaikkein tärkeintä elämässäni.

Ani
Minut on palkittu kahdesti yrittäjyydestäni.

Koen vahvasti näiden saamieni tunnustusten olevan loistava esimerkki siitä, että uutteralla työnteolla, hyvällä tuoteidealla ja toteutuksella voi yrittäjänä menestyä myös yritystoiminnan kannalta vaikeina pidetyillä kulttuurin, taiteen ja liikunnan aloilla.

 

Yrittäminen on minulle suuri nautinto, ja omalla esimerkilläni haluan kannustaa erityisesti nuoria yrittäjyyden maailmaan.

Pistä viestiä ✌🏻

Voit kontaktoida minua somen kautta tai sähköpostitse!